Kiertävästä kivenhakkaajasta kivialan menestystarinaksi

Palin Granit Oy:n historia alkaa vuodesta 1921. Tänä päivänä kiertävän kivenhakkaajan Antti Palinin perustama yritys on alan kansainvälinen toimija ja Pohjoismaiden suurimpia graniitinlouhijoita.

Kaikki sai alkunsa Loimaalta, jonne kiertävä kivimies Antti Palin perheineen asettui. Vuonna 1921 perustettu Antti Palin Loimaan Kiviveistämö sijaitsi poikkeuksellisesti kaukana kivivarannoista, mutta keskellä markkinoita.

Aluksi raakakivet kuljetettiin Loimaalle rautateitä pitkin ja ajettiin asemalta veistämöön hevoskärryillä. Nostolaitteita ei ollut, joten kuormat tehtiin ja purettiin miesvoimin. Antti Palinin taitavissa käsissä kivet muotoutuivat hautakiviksi sekä sukuhautojen hienoiksi kivilaitteiksi.

Martti ja Reino Palin
Reino ja Martti Palin

Toinen sukupolvi käynnisti louhimotoiminnan

Antti Palinin pojat Martti ja Reino olivat perheyrityksessä vahvasti mukana. Kun Antin oli aika siirtyä sivuun, astuivat veljekset isänsä paikalle. Vuosi oli 1958 ja kiviala suurten muutosten edessä – käsityö ei enää kannattanut, oli investoitava koneisiin.

Martin ja Reinon tarmolla kiviveistämön tuotanto monipuolistui hauta- ja rakennuskivistä sisustuskiviin sekä kuvanveistotöihin. 1970-luvun puolivälissä veljekset tekivät historiallisen päätöksen ja ryhtyivät louhimaan kiveä Taivassalossa. Uudelle alalle siirtyminen tuotti monia yllätyksiä. Tunnetusta kivipitäjästä saatiin kuitenkin irrotettua punaista graniittia, jota vietiin lähinnä Ranskaan ja Italiaan.

Louhimoiden voimakas kehitys alkoi 1980-luvun alussa, jolloin Reinon poika Heikki ryhtyi vastaamaan tarvekiven viennistä. Tekninen johtaja Erkka Lehto tuli yhtiön palvelukseen 1986 tuoden louhimopuolelle asiantuntemusta ja osaamista, jota Suomessa oli harvalla. Louhimotoiminta laajeni vahvasti Itä-Suomeen. Kiven vientiin, uusien kivilaatujen etsimiseen, markkinointiin ja koneistukseen panostettiin niin laadullisesti kuin määrällisesti.

Kivet maailmalle kolmannen polven myötä

Loimaan Kiviveistämöstä kasvoi Palin Granit, jonka vetovastuu on tänä päivänä Heikki Palinilla. Heikin aikana louhimotoiminta on edelleen laajentunut ja tuotanto moninkertaistunut. Perheyrityksen neljäs polvi on myös jo vahvasti sitoutunut yrityksen kehitykseen.

Palin Granitin erikoisosaaminen, pitkä kokemus sekä suomalaisen kiven ja työn laatu on kansainvälisesti arvostettua. Kiviä myydään kaikkialle maailmassa. Omat louhimot tuottavat noin 40 000 kuutiota tarvekiveä vuodessa. Viennin osuus tästä on 80 prosenttia.

Palin Granit Oy:llä on Pohjoismaiden laajin kivivalikoima erityyppisiin käyttökohteisiin. Uusia materiaaleja etsitään jatkuvasti ja tuotekehitystä tehdään niin laadun, koneiden kuin louhintamenetelmien osalta. Pyrimme parantamaan toimintajärjestelmiämme kaikessa toiminnassamme.

Suomalaisen graniitin näkymät rakennusmateriaalina ovat kansainvälisesti positiiviset. Suomen poliittisesti vakaiden olojen ansiosta tulevaisuutta voidaan suunnitella pitkälle, ja kivien saatavuus on taattu. Kivi ekologisena ja kestävänä materiaalina kasvattaa suosiotaan edelleen.